Modernia sosiaaliturvaa kehittämässä

Aikakauden yleistekstiin pääset tästä.

Sosiaaliturva takaamaan kansalaisten hyvän elämän edellytykset

Moderni sosiaaliturvajärjestelmä sairas-, työttömyys- ja eläkevakuutuksineen ja erilaisine sosiaali- ja terveyspalveluineen alkoi kehittyä voimakkaasti 1960-luvulta eteenpäin. 1960-luvulla maataloutta koneellistettiin voimakkaasti ja pienvijelijäperheiden elämä oli muutosten kourissa. Monet lähtivät töiden ja uuden elämän perään kaupunkeihin, teollisuuspaikkakunnille ja aina Ruotsiin asti. Suuri muuttoliike maalta kaupunkeihin katkoi vanhoja sukusiteitä ja keskinäisen sosiaalisen auttamisen traditioita. Yhä kattavammalle sosiaalihuollolle ja sosiaalivakuutuksille oli tarvetta.

Pekka Kuusi luennoi ”80-luvun Suomi”-tilaisuudessa Jyväskylässä vuonna 1975. Työväenmuseo Werstas.

Pekka Kuusen (1917–1989) vuonna 1961 julkaistu kirja “60-luvun sosiaalipolitiikka” loi suuntaviivoja sosiaalihuollon ja -turvan kehittämiselle. Keskeisenä ajatuksena oli varmistaa jokaisen kansalaisen yhtäläiset oikeudet hyvään elämään ja kuluttajuuteen, johon talouskasvu myös laajenevine tavaramarkkinoineen ja palveluineen ihmisiä houkutti. Sosiaalipolitiikan dosentti ja sosialidemokraatti Pekka Kuusi valittiin vuonna 1966 eduskuntaan ja hän toimi myös sosiaaliministerinä vuonna 1971. Julkisen sektorin vastuuta kasvatettiin ja järjestöjen tarjoaman sosiaalihuollon suhteellinen osuus pieneni juuri 1960-luvulta alkaen.

Lapsia äidin työpaikalla Käpylän vanhainkodin rakennustyömaalla Helsingissä. Päivähoitopaikkojen puute oli ongelma. Kuva vuodelta 1950. Kuvaaja Yrjö Lintunen. Kansan Arkisto.

1970-luvulla sosiaali- ja terveysministeriössä lähdettiin kehittämään hyvinvointivaltiota, erityisesti lasten päivähoito ja kansanterveystyö olivat asialistoilla. Sosiaalipalvelut eriytyivät sosiaalihuollosta omaksi alueekseen. Kyse oli kansalaisen eri elämänvaiheissa ja tilanteissa tarvitsemista palveluista. Yksi tällainen uusi palvelu oli kunnallisen päivähoidon järjestäminen lapsille. Laki lasten päivähoidosta astui voimaan vuonna 1973. Päivähoitouudistus helpotti naisten siirtymistä yhä laajemmin palkkatöihin ja turvasi lapsille entistä laadukkaamman hoidon.

Järvenpään sosiaalipalveluiden kehitys

Työväen Arkistossa olevaan muistitietokokoelmaan on tallentunut muistelma Järvenpään sosiaalihuollon ja -palvelujen kehityksestä 1960-luvulta 1980-luvulle. Sen on kirjoittanut Järvenpäässä sosiaalijohtajana vuosina 1963–1988 toiminut Olavi Korhonen (s.1925). Korhonen muisteli, että 1960-luvun alussa paikkakunnalla toimi sosiaalihuollon laitoksena vain vuonna 1955 perustettu vanhainkoti. Ei ollut kunnallista päiväkotia, sairaalaa saati lastenkotia. Asuntopulakin oli kova. Korhonen ryhtyi sosiaalihuollon kehittämistyöhön suurella innolla. “Kävin taistelua monella rintamalla. Kirjoitin, puhuin, olin kokouksissa. Joka paikassa toin esiin pulmia, joita kaatui eteemme.”

Korhonen muisteli, että Järvenpäässä oli lastenkodille huutava tarve, koska “järvenpääläisiä huostaanotettuja lapsia oli Orimattilan lastenkoti täynnä”. Perheryhmälastenkoti saatiin perustettua vuonna 1971. “Nyt pääsivät järvenpääläiset huostaanotetut lapset kotikonnuilleen.” Vuonna 1972 avasi ovensa ensimmäinen kunnallinen päiväkoti. “Kauppala/kaupungissa oli sentään Setlementti Louhelan lastentarha, joka auttoi hieman. Mutta vain hieman kasvavaan tarpeeseen. – – Järvenpää oli saamassa Wärtsilä o/y:n teollisuuslaitoksen. – – Ja sen myötä nousi esiin myös lasten päivähoito.” 1980-luvulla toimi jo 10 päiväkotia.

Eläkeläisiä osoittamassa mieltä YK:n päivänä Kallion virastotalon edessä 24.10.1968. Kuvaaja Yrjö Lintunen. Kansan Arkisto

Vanhusten rivitalohake kohtasi aikoinaan vastustusta, sillä sen sanottiin tulevan liian kalliiksi. Korhonen sanoi todistaneensa että ”hyvä asunto vähentää mm sairaalakuluja”. Vanhainkoti päätettiin muuttaa terveyskeskuksen sairaalaksi, mihin terveydenhoitolaki antoi mahdollisuuden. Vanhuksille puolestaan perustettiin uusi vanhainkoti, jonne muutettiin vuonna 1976. “Taloon sijoitettiin kotisairaanhoidon toimisto ja itse Vanhainkotikin sijaitsee terveyskeskuksen vieressä.” Myöhemmin näiden viereen tuli myös vanhusten asuinkerrostalo. Tarvittavat palvelut olivat näin helposti ikäihmisten ulottuvilla. Korhosen viimeisenä hankkeena oli monenlaisia sosiaalipalveluja ja harrastetiloja käsittävä palvelukeskus, joka aloitti vuonna 1988. Korhosen aika kattoi juuri hyvinvointivaltion ja julkisten hyvinvointipalvelujen suuren kasvun ajan ennen 1990-luvun lamavuosia. Palvelut haluttiin saada ihmisiä lähelle.

Lainsäädännöllä taataan sosiaalivakuutukset

Työeläkelaki säädettiin vuonna 1961, kansaneläkettä oli puolestaan kehitetty vuodesta 1937 lähtien ja erityisen painokkaasti 1950-luvulla. Työeläke oli ansiosidonnainen eli suhteessa henkilön palkkatasoon. Kansaneläke ja työeläke toimivat yhä rinnakkain, toisiaan täydentäen.

Sosiaaliturvaa sairauden varalle Suomessa saatiin odottaa Euroopan maista pisimpään: sairausvakuutuslaki säädettiin vuonna 1964. Tätä ennen turvaa olivat luoneet lähinnä työpaikkojen sairauskassat, jotka olivat kattaneet kuitenkin vain noin 5 {1d888e943878a1ffa361d92bb2e5de09c4bd683b5efce9fa42105c696ed641e5} väestöstä! Sairausvakuutuksella korvattiin kansalaiselle sairauden, raskauden ja synnytyksen aiheuttamia kuluja ja tulonmenetyksiä. Maksut sisällytettiin kunnallisveroon ja ne jakautuivat vakuutetun, valtion ja työnantajan kesken.

Työttömyyskassat turvasivat niihin kuuluvia työntekijöitä. 1960-luvulle asti työttömyyskassoihin kuulumattomat työttömät olivat vain kuntien köyhäinavun/huoltoavun tai kriisiaikoina valtion ja kuntien järjestämien hätäaputöiden varassa. Uuden lain myötä vuonna 1960 alettiin valtion varoista maksaa työttömyyskorvausta kassoihin kuulumattomille. 1970-luvun alun lakiuudistuksilla poistettiin työssäoloehto, eikä korvauksen maksamiselle asetettu enää takarajaa. Työttömyyskorvaus oli tarveharkintainen, joten siihen vaikutti esimerkiksi hakijan puolison tulot.

Työttömyysturvaa parannettiin myös esimerkiksi vuosina 1985 ja 1987: työttömyyskorvauksen, eli peruspäivärahan tasoa korotettiin ja tarveharkintaisuutta vähennettiin, ja kassojen maksamista korvauksista tuli ansiopäivärahaa. Vuoden 1994 lailla poistettiin peruspäivärahan tarveharkintaisuus, enää ei maksua evätty pakottamalla perheen elätettäväksi.

Teksti: Iris Olavinen

Artikkelin arkistolähteitä:

Kuvat Arjenhistoriassa:

Pekka Kuusi luennoimassa vuonna 1975.

Lapsia äidin työpaikalla rakennuksilla vuonna 1950.

Eläkeläisten mielenosoitus YK:n päivänä Helsingissä 24.10.1968.

Työväen Arkisto:

Työväen Muistitietotoimikunta:

Järvenpään sosiaalijohtaja Olavi Korhosen muistelma työvuosistaan.

Lisälukemista:

Jaakkola, Jouko et al. (toim.): Armeliaisuus, yhteisöapu, sosiaaliturva. Suomalaisen turvan historiaa. Sosiaaliturvan kekusliitto 1994.

Latvala, Minna: Puolison armoilla. Työttömyysturvan tarveharkinta. Sosiaalivakuutuksen ammatillinen lisensiaatintutkimus. Turun yliopisto 2008.