Ratkaisujen aika – vai onko sittenkään?
Marraskuussa 1917 Suomi oli suurten tapahtumien pyörteessä. Bolshevikit kaappasivat vallan Venäjällä. Suomessa tapahtumat johtivat marraskuun yleislakkoon. Sen aikana eduskunta julistautui korkeimman vallan haltijaksi, mikä merkitsi itsenäistymistä Venäjästä.
Marraskuussa sosialidemokraateilla oli isoja asioita mietittävänä. Sosialidemokraattisen puolueen ylimääräinen puoluekokous pidettiin Helsingin työväentalolla 25.-27.11.1917. Kokoukseen osallistui myös bolshevikkipuolueen keskuskomiteaan kuulunut Josif Stalin. Työväen Arkisto.
Syksyn aikana monen suomalaisen elämä oli muuttunut raskaaksi. Ratsumestari Åkermanin johdolla harjoitettu, vapaan kilpailun periaatteille perustunut elintarvikepolitiikka oli osoittautunut virheeksi. Elintarpeiden ja muiden tarvikkeiden hinnat nousivat räjähdysmäisesti. Maanviljelijät eivät enää halunneet vapaaehtoisesti myydä viljaa, koska myöhemmin siitä oli ehkä saatavissa parempi hinta. Palkat eivät pysyneet hintojen perässä ja työttömyys kasvoi.
Monet palikat asettuivat Suomessakin uuteen asentoon, kun tilanne Venäjällä äkisti muuttui. Bolshevikit kaappasivat marraskuun alkupäivinä vallan ja toivoivat suomalaisten toverien noudattavan esimerkkiä. Leninin ja kumppanien ote Venäjästä ei ollut vakaa, joten suomalaiset epäröivät, miten pitäisi toimia. Bolshevikit painostivat suomalaisia ryhtymään ainakin yleislakkoon, jottei Kerenskiä kannattaville joukoille tulisi Suomesta käsin apua.
Kenen on valta?
Porvarienemmistöinen eduskunta ryhtyi heti bolshevikkivallankumouksen jälkeen päättämään, kenellä oli korkein valta Suomessa. Olisiko nyt järkevintä valita sosialidemokraattien valtalaki vai mennä vielä pidemmälle itsenäisyyden tiellä. Eduskunnalla ei ollut asettaa joukkoja bolshevikkien hallitsemaa Venäjän armeijaa vastaan, mikäli se asettuisi vastustamaan itsenäistymistä tai tukemaan vasemmiston vallankumousta. Porvariston suojeluskunnat olivat vielä heikosti aseistautuneita. Yhtä huonosti valmistautuneita olivat tosin myös työväen kaartit.
Suomen Ammattijärjestö (SAJ) oli asettanut senaatille uhkavaatimuksen elintarvikekysymyksen järjestämiseksi. Sen määräaika päättyi marraskuun alussa. Senaatin vastaus ei ollut tyydyttävä, mutta toimenpiteistä päättäminen jäi SAJ:n edustajakokoukselle. Se päätti 13.11., että eduskunnan piti määrätä senaatti julkaisemaan laki Suomen korkeimman hallitusvallan käyttämisestä ja sen perusteella myös hyväksyä ja julkaista muutkin suuriin yhteiskunnallisiin muutoksiin tähtäävät lait, jotka olivat vielä tätä viimeistä sinettiä vailla. Näitä lakeja olivat muun muassa 8 tunnin työaikalaki sekä uusi kansanvaltainen kunnallislaki. Jos eduskunta tästä kieltäytyisi, piti ”järjestäytyneen työväen ryhtyä taisteluun porvaristoa vastaan oikeuksiensa ja leipänsä puolesta”.
Suurlakko ja sen opetukset
Mielenosoituskulkue lähdössä Kone- ja Siltarakennus Oy:n tehtaalta Helsingissä vuoden 1917 suurlakon aikaan. Työväen Arkisto.
Eduskunnan puhemies ei halunnut viedä SAJ:n esitystä eduskunnan istuntoon. Siispä sosialidemokraattinen puoluetoimisto ilmoitti suurlakon alkavan keskiyöllä 13. ja 14. päivän välillä. Lakon aikana SDP häilyi vallanoton vaiheilla, mutta tyytyi lopulta vain vakiinnuttamaan jo saadut poliittiset ja sosiaaliset reformit eduskunnan taipuessa ottamaan lopulta korkeimman vallan. Lakko lopetettiin marraskuun 20. päivänä.
Paluu normaaliin elämään oli lakon jälkeen monin paikoin vaikeaa. Joissain kaupungeissa lakkoa jatkettiin ja eräillä paikkakunnilla työnantajat olivat julistaneet epävirallisen työsulun. Erityisesti pääkaupunkiseudulla lakon aikana oli tapahtunut väkivaltaisia tekoja, joissa oli kuollut parikymmentä pääosin porvarilliseen väestönosaan laskettavaa henkilöä. Kaartit nousivat entistä näkyvämpään asemaan ja niiden toiminta herätti porvariston keskuudessa kauhua. Kaartit kiersivät takavarikoimassa elintarvikevarastoja, mutta myös aseita ja väkijuomia. Lakon lopettaminen oli pettymys monelle radikaaleista aatteista ihastuneelle. Todettiinkin, että ”lakko loppui, mutta vallankumous jatkuu”.
Suurlakon aikana SDP:n sisäinen jako toisaalta parlamentarismiin ja toisaalta köyhälistön diktatuuriin uskoviin tuli näkyviin. Lakon lopettamisen taustalla oli toive, että eduskunta olisi nimittänyt sosialidemokraateista muodostetun ”punaisen” senaatin, mutta eduskunta päätti, että porvarilliset senaattorit muodostivat uuden hallituksen. Kun parlamentaarinen vallanotto ei onnistunut, järjestötyöhön perustunut työväenliike alkoi vaikuttaa heikolta. Valta näytti olevan aseen piipussa. Järjestyskaarteista alkoi muodostua punakaarteja ja puolueen vaikutusvalta kaarteihin alkoi heiketä.
Teksti: Kimmo Kestinen