Aikakauden yleistekstiin pääset tästä.
Uutinen itsevaltiuden kukistumisesta saavutti Leninin Sveitsissä, jossa hän oli maanpaossa. Se oli toisaalta yllättävä mutta kauan odotettu uutinen bolševikkien keskuudessa. Puolueen keskuskomitea teki nopeasti päätöksen Vladimir Uljanovin välittömästä paluusta kotimaahan.
Lenin ja hänen emigranttitoverinsa Tukholmassa matkalla Sveisistä Venäjälle 31.3.1917. Lenin merkitty kuvaan rastilla. Kuva: Lenin-museo.
Venäjällä työläisten ja sotilaiden perustamat neuvostot painostivat väliaikaista hallitusta armahtamaan kaikki venäläiset poliittiset emigrantit. Ulkoministeri Miljukov lähetti omia diplomaattikanaviaan pitkin armahdusviestin ulkomaille, mutta samalla kehotti liittolaismaita estämään sodanvastustajien kulun maidensa kautta Venäjälle. Lenin pyysi ryhmänsä kanssa passeja Ranskalta ja kauttakulkumahdollisuutta Englannilta, mutta sai kieltävät vastaukset. Heidän oli ryhdyttävä etsimään muita reittejä paluuseen Venäjälle.
Sveitsiläinen sosiaalidemokraatti Fritz Platten ryhtyi välittäjäksi venäläisten ja Saksan välille. Niinpä 3.4.1917 Bernissä emigranteille luovutettiin kauttakulkulupa Saksan läpi. Leninin ja 30 muun emigrantin matka kesti kolmen päivää Sassnitzin satamakaupunkiin. Saksan sodanjohto piti bolševikkien ja myös maanpaossa olleiden sosialistivallankumouksellisen kuljettamista Venäjälle maan edun mukaisena toimenpiteenä. Tukiessaan sotaa vastustavia bolševikkeja Saksan päämääränä oli solmia erillisrauha Venäjän kanssa ja näin vapauttaa kipeästi tarvittavia voimia ympärysvaltoja vastaan.
Sassnitzissa juna ajettiin ”Kuningatar Viktoria” laivaan, jonka määränpää oli Ruotsin Trelleborg. Sodan aikana puolueettomana pysyneen Ruotsin kautta oli turvallista jatkaa kotimatkaa. Tukholmaan seurue saapui 13. huhtikuuta. Ruotsalaiset sosiaalidemokraatit toivoivat Leninin jäävän maahan muutamaksi päiväksi lepäämään matkan rasituksista, mutta he lähtivät kohti Haaparantaa jo samana päivänä. Kireästä aikataulusta huolimatta Lenin ehti antaa siellä haastattelun Politiken-lehteen ja osallistua ruotsalaisten järjestämiin tapaamisiin.
Tornion aseman muistolaatta, kuva Mia Heinimaa/Lenin-museo
Venäjän Tukholman konsulaatti oli yllättäen myöntänyt emigranteille ryhmäpassin, jonka turvin he saattoivat ylittää Ruotsin ja Suomen suuriruhtinaskunnan rajan. Sodan takia Venäjän normaalit liikenneyhteydet Eurooppaan olivat katkenneet ja siksi Haaparanta-Torniosta tuli merkittävä rajanylityspaikka. Tornion raja-asemaa valvoneet ympärysvaltojen brittiupseerit suhtautuivat poliittisiin emigrantteihin varauksella. Pikkutarkan rajatarkastuksen jälkeen Lenin pääsi jatkamaan matkaansa.
Tieto Leninin matkasta oli kiirinyt myös Helsinkiin. Bolševikkien Viaporin (Suomenlinnan) matruusit päättivät lähettää Tornioon sotilaiden, matruusien ja työläisten lähetystön vastaanottamaan Leniniä. Iltapäivällä 15. huhtikuuta Leninin ja hänen seurueensa junamatka jatkui Torniosta. Juna ohitti Kemin ja Oulun yöllä ja seuraavana aamuna se saapui Tampereen rautatieasemalle. Iltapäivällä ryhmä tuli Riihimäelle, jossa oli vaihto Petrogradiin menevään junaan. Sinne oli kokoontunut Helsingissä oleskelleita bolševikkeja, jotka esittivät tervehdyksensä Leninille. Myös Lenin esiintyi lyhyesti paikalle kertyneelle väelle. Matka jatkui Lahden, Kouvolan, Viipurin ja Valkeasaaren rajanylityspaikan kautta Petrogradiin.
Leninin matka Suomen halki osui ajankohtaan, jolloin sosiaalidemokraatit halusivat irtiottoa Venäjän väliaikaisen hallituksen otteesta. Vakka bolševikit olivat useasti ilmaisseet tukensa Suomen itsenäisyysajatuksille, niin nyt sosiaalidemokraateilla ei ollut varmaa kuvaa Leninin kannasta Suomen asemaan tässä uudessa poliittisessa tilanteessa. Ehkä tästä johtuen heitä ei näkynyt Leninin matkareitin varrella osoittamassa mielenkiintoa vallankumousjohtajaa kohtaan. Työväenlehdissäkin selostettiin hänen matkaansa varsin tyynesti, toisin kuin Ruotsissa, jossa Leniniin tunnuttiin suhtauduttavan varsin ihannoivasti.
Lue mitä Työ-lehti kirjoitti matkasta 24.5.1917. Artikkeli suurennettuna löytyy tästä.